Juho-Petteri Malinen Oikealla väylällä

Populismin nousussa ei ole mitään positiivista

Siinä missä muut näkevät kaaoksen, näkevät populistit mahdollisuuden. He väittävät puhuvansa unohdetun kansan kieltä, mutta opportunistisesti ruokkivat ja käyttävät hyväkseen näiden ennakkoluuloja. He ovat mielestään isänmaallisia ja mukamas puolustavat läntistä kristillistä perintöä. Mutta jos isänmaallisuuden mitaksi muodostuu heidän fanaattisuutensa, emme voi katsoa enää elävämme Suomessa, joka olisi positiivinen maa moderneille ja kansainvälisen nuorille, vähemmistöjen oikeuksille ja tasa-arvolle. Tämä ei ole ihme; aate tuntuu koostuvan islamofobiasta, xenofobiasta ja joidenkin osalta homofobiasta. Aika paljon pelkoa ja vastustettavaa positiiviseksi aatteeksi.

 

Minä olen kristitty ja pidän itseäni isänmaallisena. Uskoni on kyllin vahva, etten koe sille vaaraksi toisuskoisten maahanmuuttoa. Muslimeja enemmän Suomen kristillistä perimää pyrkivät hävittämään ääriateistit. Isänmaallisuuteni on myös sen verran vankka, etten koe kotimaalleni uhaksi tänne paremman elämän toivossa muuttavia. Toivon, että he tulevat jakamaan saman ylpeyden uudesta kotimaastaan kuin minä omasta synnyinmaastani. Maamme on selvinnyt historian saatossa pahemmastakin. Populistit taitavat olla uskossaan ja isänmaallisuudessaan sekä luottamuksessa kansaansa ja maahansa niin heikkoja, että ovat valinneet pessimismin ja pelon tien.

 

Populistien puheet ja kirjoitukset näkyvät myös teoissa. Ympäri maata on järjestetty nationalistisia mielenosoituksia - jopa moskeijan ikkunoita on kivitetty. Jos kansalaiset haluavat osoittaa isänmaallisuuttaan, he voisivat kohdistaa energiansa paljon paremmin. Tupakanpolton lopettaminen, säännöllisen liikunnan aloittaminen ja terveellinen ruokavalio, sekä näiden asioiden puolesta puhuminen tuottaa pidemmällä tähtäimellä suuremmat säästöt veronmaksajille kuin rajojen sulkeminen. Tällöin voit olla oikea patriootti.

 

Juho-Petteri Malinen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Taitaa olla aika kapean putken kautta katseltu populismia tässä kirjoituksessa. No ehkä oli tarkoitettu omanlaisekseen kampanjaksi, kunnallisvaalithan on alkamassa. ;-)

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Ainakaan matematiikka ei kuulu kokoomuksen vahvuuksiin ja realismi taitaa kadonnut kokonaan.

Käyttäjän danielantti kuva
Daniel Leppäjärvi

Olipa populistinen kirjoitus mieheltä joka kannattaa populistista puoluetta.

Käyttäjän jpmalinen kuva
Juho Malinen

Perustele väitteesi hyvä mies.

Käyttäjän danielantti kuva
Daniel Leppäjärvi

Puolueesi tavoittelee kansansuosiota ihan samaan tyyliin kuin muutkin puolueet, ja itse olet tukemassa tätä touhua hyökkäämällä teidän vastustajinne kimppuun. Samaa vanhaa lannoitetta mitä kaikki puuhaavat.

Itse äänestäjänä olen pettynyt Kokoomukseen ja muihin puolueisiin. Onnitteluni.

Käyttäjän jannemuhonen kuva
Janne J. M. Muhonen

Haluaisitko määritellä kiinnostuneelle ateistille määritelmän "ääriateistille"? Olenko esimerkiksi minä sellainen, jos vaadin kirkon ja valtion eroa?

Käyttäjän jpmalinen kuva
Juho Malinen

Kirkko ja valtio erotettiin toisistaan Schaumanin kirkkolaissa 1869. Valtion kirkko on olemassa ainoastaan Norjassa ja Tanskassa, jos tarkastellaan Pohjoismaita.

Käyttäjän jpmalinen kuva
Juho Malinen

Mutta ääriateistilla tarkoitan henkilöä, jonka vakaumus tulee asettaa asettaa muiden edelle. Esim. kristilliset perinteet tulee kouluista poistaa vain siksi, että ne loukkaa tämän ateistin vakaumusta. Häntä ei haittaa, että poistaminen loukkaisi muiden vakaumusta. Ääriateisti on kuten leikkikentän hemmoteltu pikkupentu, jonka tahto tulee ottaa leikeissä huomioon yli muiden.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Kunnioitan sitä, että uskosi on vahva.
Sen sijaan voisit yrittää vaalipäällikkönä perehtyä myös siihen, millaista populismia Kokoomuksen nykyinen puheenjohtaja, tällä hetkellä VM Petteri Orpo on kuluneen hallituskauden aikana harjoittanut. Hän oli aiemmin mm. pakolaisasioista vastaava sisäministeri.

"Kotimaa" -lehden mukaan hän kuvitteli ensin (22.8.2015) malkan - se on se populismin synti - hallituskumppanin silmässä: "Pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia!" (katso linkki alla)

Mutta vajaan 3 kk:n kuluttua (11.11.2015) hän sortui täsmälleen samaan syntiin: maahanmuuttajien motiivien arvosteluun. Orpo esitti Kotimaa-lehdelle väitteen, jonka mukaan "kaksi kolmesta turvapaikanhakijasta tulee Suomeen elintason perässä."

Kun nyt Orpo on - oman määritelmänsä mukaan - päätynyt sekä "populismiin että rasismiin", blogistin kannattaa olla tarkkana, sillä some-muisti on todella pitkä ja taakseen jätetyn voi löytää edestään hyvin nopeasti.

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=1015465871...
---
Ehkä populismissa sittenkin on jotain hyvää. Siitä keskustelu paljastaa sen hurskastelun ja kaksoisstandardien laajuuden ja tekopyhyyden, jolla mm. Kokoomus (ja kaikki muutkin puolueet) muita tuomitsee.
Suomi tarvitsisi nyt "tolkun ihmisiä" - ei tällaista muiden syyttelyä, johon itsekin jouduin viittaamaan.

Käyttäjän jpmalinen kuva
Juho Malinen

Populistiset tavat ovat ainakin päässyt sinun ihon alle. Mitä kielenkäyttöä, sivistys loistaa poissaolollaan. Ei tainnut sinun aikaan olla valtion tarjoamassa koulussa tapakoulutusta ;-)

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Muuten samaa mielipidettä, mutta tuo ateismijuttu vähän ihmetyttää. Minä kun en uskonnottomana halua noudattaa kristillisiä saati muidenkaan uskontojen perinteitä. Mielestäni olisi hyvä kompromissi ettei ateistejen/uskonnottomien tarvitsisi osallistua uskonnollisiin riitteihin jos eivät sitä halua.

Käyttäjän jpmalinen kuva
Juho Malinen

Tietenkään uskonnottomien ei tarvitse osallistua koulujen juhliin joissa on kristillisiä elementtejä, mutta niitä ei pidä riisua ohjelmistosta pois pelkästään sen vuoksi, että koulussa on uskonnottomia. Uskonnon vapaus sekä positiivista että negatiivista. Jos minä esimerkiksi haluan, että pappi pitää lapseni koulussa vaikka kerran viikossa aamunavauksen, tulee uskonnottomien se hyväksyä. Samoin, jos muslimi perhee haluaa, että imaami pitää samalla tavalla aamunavauksen, tulee minun ja uskonnottoman se hyväksyä.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Tiedätkö mitä? Mua kouluaikoinani ahdisti nuo uskonnolliset aamunavaukset. Et kai sä voi ketään pitää väkipakolla siellä kuka ei halua?

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Huom! Olin jo viisivuotiaana päättänyt olevani uskonnoton!

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

#10

Peukut tasapuolisuudesta eri uskontojen välillä.
On sitten oma keskusteluaiheensa tuleeko verovaroin, velkarahalla ylläpidetyssä koulussa järjestää minkäänlaisia uskonnollisia seremonioita. Usko kun on henkilökohtainen eikä ylhäältä johdettua.

Yhtään sellaista ääriateistia ei kuitenkaan liene joka haluaisi kieltää ketään uskomasta haluamaansa. Tai esim uhkaisi kristittyjä tai muita uskovaisia maastakarkoituksella. Sellaisilla uhkaavat tulevat juuri noiden populistien piiristä.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

En ole törmännyt ääriateisteihin somessa, enkä elävässä elämässä. Somessa olen sen sijaan törmännyt joihinkin antiteisteihin, jotka eivät kunnioita mitään uskontoja ja jotka uskovat uskontojen yleensä olevan haitallisia.

Tällaiset ihmiset on helppo sekoittaa ateisteihin, jos ei ole varovainen, tai kysy heidän aatemaailmastaan. He voivat kuitenkin olla ehdottomuudessaan pelottavia ja heidät on helppo sekoittaa Sam Harrisin kaltaisiin kiihkoilijoihin, vaikka he eivät pitäisi itseään ateisteina.

Toimituksen poiminnat