Juho-Petteri Malinen Oikealla väylällä

Miksi vähemmistöjä halventaneen kokoomuslaisen kohdalla hyssytellään?

Yle uutisoi maanantaina kokoomuslaisesta Kouvolan kaupunginvaltuuston puheenjohtajasta Jouko Leppäsestä, jonka päivityksen Facebook poisti yleisesti halventavana.  Ylen mukaan poistetussa päivityksessä Leppänen oli tuohtunut, ettei hänen mielestään normaaleja sanoja kuten neekeri ja mustalainen voi enää hyysäyksen vuoksi käyttää. Poistetussa päivityksessä tämä kokoomuspoliitikko kertoi itse käyttävänsä kyseisiä rasistisia sanoja, vaikka joutuisi siitä vankilaan. Vaikka päivitys poistettiinkin, niin Leppänen ei katsonut olevansa mielipiteineen väärässä. Sillä persumaiseen tapaan hän tietenkin tuohtui asiasta. Kaiken kukkuraksi Jouko Leppänen toimii Kouvolan kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtajana.

 

Vaikka puolueen Kaakkois-Suomen piiri toiminnanjohtaja kieltäytyi kommentoimasta asiaa, niin onneksi puoluetoimisto reagoi Leppäsen tapaukseen. Puolueen viestintäpäällikön mukaan Jouko Leppäsen kommentit eivät edusta kokoomuksen kantaa. Puolueen kannalla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, ellei Leppäsen kaltaisia laiteta sanoistaan vastuuseen.

 

Aivan kuten sisarpuolueilla muualla Euroopassa, niin kokoomuksellakin on haasteena kannattajien valuminen sekä arvoliberaalimpiin vaihtoehtoihin että perussuomalaisiin. Silti kokoomus ei voi olla puolue, jossa sallitaan sellaisten ihmisten toiminta, jotka katsovat oikeudekseen laukoa rasistisia kommentteja ja osoittaa halveksuntaa vähemmistöjä kohtaan. Kuuluuhan suvaitsevaisuus ja välittäminen puolueen ydinarvoihimme. Niille, jotka puntaroivat kokoomuksen ja persujen välillä, puolue saisi hyvällä omallatunnolla toivottaa tervemenoa persuihin.

 

Harmi vain, ettei Yle maanantaina tavoittanut Leppästä kommentoimaan facebook-kirjoitteluaan. Tästä huolimatta kokoomuksen johdon ja puoluetta Kaakkois-Suomessa edustavien tahojen on asetettava Jouko Leppänen selkä seinää vasten. Joko hän pyytää anteeksi sanojaan sekä esittämiään vääriä mielipiteitään ja lupaa avartaa maailmankatsomustaan tai hänelle on osoitettava ulko-ovea. Kokoomuksen ei pidä valtapolitiikan vuoksi suvaita arvomaailmojen muinaisjäänteitä. Se johtaa vain rappioon. Ei muuta kuin kengän kuva persiiseen ja persuihin.

 

https://yle.fi/uutiset/3-10705086

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Mie oon vanha ukko ja miulle "neekeri", "mustalainen", "eskimo", ja "inkkari" eivät ikinä ole olleet ajatuksissani halventavia sanoja. Aikoinaan sanoja siinä missä muutkin. Eihän meikäläinen vielä jokin aika sitten tiennyt mitä sana rasismi edes tarkoittaa. Ei kuulunut moinen sivistyssana muutoinkin vähäiseen sivistyssanavarastooni. Nyt kun olen lähihistoriassa oppinut tietämään niiden perimäisen käytön tarkoittavan halventaa k.o. kansalaisia, niin olen luopunut niiden käytöstä. Paitsi tämän kerran. Eikä tämäkään tarkoita ihmisten halveksuntaa.
Tässähän on kyseessä suunnilleen sama asia kuin aseen käytössä. Ei ase tapa,vaan sen käyttäjä tappamistarkoituksessa.
Muuten "persu" en ole enkä "persuksi" tule.

Käyttäjän jjrposti kuva
Jari Räihä

A vot miekii näi alaluoka seinäl viel uusis tyyppikirjaimis taulun jos seiso N Neekeri. Eipä niistä lapsukaisista, jotka sen joka päivä näkivät sen kummempia rasisteja tullut.
Romanituttavani kutsuu itseään mustalaiseksi, eikä närkästy, vaikka tekisin samoin.
Juttu vaan on niin, että närkästyjät ovat kantasuomalaisia, jotka näin tekevät itse itsestään parempia, sivistyneitä ihmisiä.
Huoleton on hevoseton ja elämäkin on helpompaa, kun ei kaikiin sanomisiin tartu tuodakseen esiin omaa erinomaisuuttaan.
Teologi voisi taas lukaista Jeesuksen opetuksia sieltä lähdeteoksestaan.

Pekka Nummela

Juholle nuoresta iästä johtuen anteeksi annettakoon tiedon puute että jokaisessa meistä (myös kokoomukselaisessa) pieni persu mellastaa. Vielä Juho löytää sen itsstäänkin.

Käyttäjän jpmalinen kuva
Juho Malinen

Näin yli kolmekymppisenä en ole kyllä sisäistä persua löytänyt. Pikemminkin päinvastoin. Mitä vanhemmaksi elää, sitä avarakatseisemmaksi ja arvoliberaalimmaksi tulee.

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola

Sinähän voisit sitten opettaa sitä avarakatseisuutta ja suvaitsevaisuutta myös muslimeille?

"Oulun kohuimaami toimi SDP:n varavaltuutettuna"

Mannan on Oulussa tunnettu henkilö. Hänet tunnetaan mm. jyrkistä lausunnoistaan.

– Islam ei hyväksy homoseksuaalisuutta. Miehille ja naisille on annettu eri velvollisuudet. Naisen velvollisuuksiin kuuluu olla äiti, kotiäiti, hänen pitää hoitaa lapset ja oma perhe, Mannan sanoi Ylelle 2013, jolloin hän toimi SDP:n varavaltuutettuna.

Käyttäjän jpmalinen kuva
Juho Malinen Vastaus kommenttiin #7

” Islam ei hyväksy homoseksuaalisuutta. Miehille ja naisille on annettu eri velvollisuudet. Naisen velvollisuuksiin kuuluu olla äiti, kotiäiti, hänen pitää hoitaa lapset ja oma perhe, Mannan sanoi”

Näinhän ajattelevan myös äärivanhoilliset kristityt ja äärioikeistolaiseksi lasketut liikkeetkin, esim. espanjalainen Vox. Mutta kuten eivät kaikki kristitytkään niin eivät kaikki muslimitkaan ole äärikonseevatiiveja. Niin heistä kuin meistäkin löytyy vanhoillisia, radikaaleja, maltillisia, liberaaleja kuin täysin maallistuneitakin.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #8

"Islam ei hyväksy homoseksuaalisuutta. Miehille ja naisille on annettu eri velvollisuudet. Naisen velvollisuuksiin kuuluu olla äiti, kotiäiti, hänen pitää hoitaa lapset ja oma perhe"

Ei tämä ole Suomen eduskunnassa edes kristillisdemokraattien sanomaa etkä kirkoissa tuollaista vihapuhetta kuule.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen Vastaus kommenttiin #11

Kristillisdemokraateillehan tuo on ihan peruskauraa. Kirkoissa tuollaista tosiaan enää harvoin kuulee, koska papistosta kuitenkin suurin osa on fiksuja ja koulunkäyneitä.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Ei kai Leppänen halventanut vähemmistöjä tai osoittanut rasismia vaan otti kantaa siihen, että tiettyjä sanoja ei hänen mielestään tulisi pitää halventavina tai rasistisina. Tässä on aika suuri ero.

Esim. Martin Luther King ja James Baldwin käyttivät edustamastaan väestöryhmästä neekeri-sanaa (Negro), joten vähänkin vanhempia tekstejä luettaessa on sivistyneen ihmisen joka tapauksessa muistettava, että tuo sana ei kaikissa konteksteissa ole halventava. (Tämä pätee tietysti myös Peppi Pitkätossuun.)

Saako jotakin sanaa sitten käyttää vanhassa merkityksessä, on taas asia, josta voisi sentään sallia ihmisten esittää erilaisia mielipiteitä, "vääriäkin".

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

Olen usein miettinyt, kuka sen keksi, milloin ja missä vaiheessa, että sana neekeri tai mustalainen on rasistinen haukkumasana. Alun perin kumpikaan ilmaisu ei sitä ollut. Se tai ne jotka näille sanoille keksivät uuden rasistisen merkityksen, tekivät erittäin pahan virheen.

Sana neekeri tulee sanasta negro, joka tarkoittaa mustaa ja on Etelä-Amerikassa hyväksytty ilmaisu, kun puhutaan mustista henkilöistä. Sen sijaan Pohjois-Amerikassa sana nigger on valkoisten lanseeraama haukkumasana. Tosin hyvin usein "black persons" käyttävät itsestään ilmaisua nigger. Joku saattaa itsestään sanoa: "I am nigger" eikä black.

Käyttäjän AnssiPajala kuva
Anssi Pajala

"Olen usein miettinyt, kuka sen keksi, milloin ja missä vaiheessa, että sana neekeri tai mustalainen on rasistinen haukkumasana. Alun perin kumpikaan ilmaisu ei sitä ollut. Se tai ne jotka näille sanoille keksivät uuden rasistisen merkityksen, tekivät erittäin pahan virheen."

Kieli elää ja muuttuu aikojen saatossa. Ei kyse ole siitä, että jotkut yhtäkkiä keksisivät sanoille uusia merkityksiä.

Kun jokin aiemmin neutraali sana on muuttunut merkitykseltään halventavaksi, sivistyneet ihmiset lakkaavat käyttämästä sitä sanaa eivätkä nolaa itseään inttämällä jostain vanhasta (eli vanhentuneesta) merkityksestä.

Risto Salonen

On väärää suvaitsevaisuutta, että suomalainen joutuu muuttamaan lapsena oppimiaan neutraaleja sanoja. Kuten Jaakko #6 selitti neekeri on sellaiselle +45-vuotiaalle ihan normaali sana. Jos me halusimme nuorina käyttää halventavaa merkitystä, niin sana oli nekru (nigger). Koulun aapisissa neekeri symboloi N-kirjainta.
Ei suomalaisten pidä nöyristellä ja pyytää anteeksi olemassaoloaan päinvastoin. Me olemme suvaitsevaisia, jos koemme kohteen sen arvoiseksi.
Blogistin uhkaus potkuista puolueesta ei ole sitä suvaitsevaisuutta ja maltillisuutta, mitä Kokoomuskin on edustanut sata vuotta.
Ihan hyvin minä voin jo Saukkosen ajoista lähtien Kokoomusta lähellä olleena sanoa, että Juho Malisen ajatukset eivät edusta syvien rivien ajatusmaailmaa.

Käyttäjän KaukoAalto kuva
Kauko Aalto

Vähemmistöt, ja tietyt maahanmuuttajaryhmät käyttävät yleisesti rasisti ilmaisua kantasuomalaisista ihmisistä täysin halventavassa merkityksessä. On syntynyt omituinen rasismilla ratsastamisen kulttuuri, jossa rasismista syyttäminen tuo etuja, joihin syyttäjällä ei todellisuudessa ole minkäänlaista oikeutta. Tämä on vallankäyttöä, jonka edessä ihminen on voimaton, koska oikeus on pääsääntöisesti kantajan puolella. Koska saamme r-sanan?

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Aika muuttuu ja ennen tavallisina pidetyt nimitykset saattavat muuttua halventaviksi. Jos haluaa kohteliasta ja asiallista kanssakäymistä muita rotuja ja kansallisuuksia edustavien ihmisten kanssa, niin voi vähän miettiä, millaisilla nimityksillä heitä kutsuu.

Kotioloissahan, neljän seinän sisällä sitä voi kutsua muunrotuisia ja -kansallisia neekereiksi, nekruiksi, ryssiksi, hurreiksi, sakuiksi, kinkeiksi, japseiksi, vinosilmiksi, mutakuonoiksi, karvaranteiksi jne. jos se itsestä kerran hyvältä tuntuu, mutta jokainen arvostelukykyinen ihminen miettii millaisia nimityksiä käyttää julkisuudessa.

Virolaiset kutsuvat meitä poroiksi ja venäläiset tsuhniksi. En tiedä, miten nämä, jotka haluavat kynsin hampain pitää kiinni kerran oppimistaan nimityksistä, suhtautuvat jos heitä näin kutsutaan...

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola

Ja mustalaiset käyttää meistä nimitystä "valkolaiset" ihan yleisesti, sekö on sitten hyväksyttyä?

Vuosien varrella on tullut muutamalta mustalaiselta kysyttyä, että mitä nimitystä teistä nyt pitäisi käyttää. Ja ainakin nämä kaverit vastasivat, että mustalainen on hyvä nimitys.

Toimituksen poiminnat