Juho-Petteri Malinen Oikealla väylällä

Avoin kirjeeni Päivi Räsäselle

Hei Päivi.

 

Kirjoitit arkkipiispalle avoimen kirjeen. Pappisuralle suuntautuneena teologian opiskelijana ja Joensuussa toimivana homoseksuaalina kirkkovaikuttajana päätin kirjoittaa oman vastineeni kirjeeseesi. Toisaalta saatan tässä ottaa suuren henkilökohtaisen riskin, sillä olen kuullut, etteivät kaikki nykyiset piispat ole halukkaita vihkimään seksuaalivähemmistöön kuuluvia teologeja papeiksi. Toivoni mukaan kyse on kuitenkin vain huhupuheista vailla todellisuuspohjaa.

 

Tiedostan, etten tällä kirjeelläni voi vaikuttaa sinun enkä tavallasi ajattelevien mielipiteisiin ja (kirkko)poliittiseen agendaan. Toivon kuitenkin vaikuttavani niihin ihmisiin, joita sanasi loukkaavat. Haluan näyttää heille, etteivät kaikki kristityt ole samasta puusta veistettyjä.

 

Kirjeesi mukaan sinua harmittaa, että kirkko on mielestäsi irtaantunut Raamatun sanomasta. Tiedät hyvin itsekin, että raamatuntulkintasi ei edusta kristittyjen valtavirtaa. Se voi olla yleistä konservatiivisissa herätysliikkeissä, kuten esimerkiksi Viidennessä herätysliikkeessä. Kuitenkin minä ja lukuisat muut kirkkomme jäsenet tulkitsemme Raamattua eritavalla. Näiden joukossa iso-osa papeista, jotka ovat perehtyneet Raamatusta esiin nouseviin kysymyksiin niin akateemisten opintojen kuin käytännönkin tekemisen kautta.  

 

Lainsäätäjänä tiedät, että kirjoitetun lain tulkinta ei ole pelkästään pykälien lukemisen varassa. Lainsäätäjän tahdon ymmärtäminen voi vaatia myös lainvalmisteluaineistoon perehtymistä. Lainsäätäjänä olet saattanut joutua tutustumaan myös ulkomaiden lainsäädäntöön.  Niidenkään ymmärtämisessä pelkän pykälän lukeminen ei riitä, vaan sinun on täytynyt tutustua pykälien taustalla vaikuttavaan yhteiskuntaan ja kulttuuriin.  Raamatun kanssa on sama homma. Sanoman ymmärtäminen voi olla rajoittunutta, jos sen kahlitsee vaalealle paperille painettujen kirjainten taakse. Maailma on muuttunut Raamatun tekstien kirjoittamisesta, niin yhteiskunnallisesti, kulttuurisesti kuin ymmärryksemme ja uuden tiedon lisääntymisen suhteen.

 

Siinä olen samaa mieltä kanssasi, että jokainen meistä on syntinen. Mutta sitä minä ja monet muut emme voi hyväksyä, että elämämme olisi ylpeilyä synnillä ja häpeällä. Minä en elä synnissä enkä häpeässä, kun elän ylpeästi sellaisena joksi minut on luotu. Iso painoarvo on myös sillä, etten elä ensimmäisen vuosisadan Roomassa, jossa asuvia seurakuntalaisia Paavali on kirjeessään ohjeistanut. Kuten kaikki tiedämme antiikin Rooman tapoja, kulttuuria ja yhteiskuntaa ei voi verrata tähän maailmanaikaan. Vanhan Testamentin patriarkaalisesta ajasta puhumattakaan.  

 

Juho-Petteri Malinen

Joensuun yhteisen kirkkoneuvoston jäsen (seurakuntayhtymän hallitus)

Joensuun yhteisen kirkkovaltuuston jäsen

Joensuun seurakuntaneuvoston jäsen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (126 kommenttia)

Käyttäjän jpmalinen kuva
Juho Malinen

Kiitos. Muokataan tekstiä sen verran :)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

"Kuten kaikki tiedämme antiikin Rooman tapoja, kulttuuria ja yhteiskuntaa ei voi verrata tähän maailmanaikaan."

Ainakin haureellisuudessaan ne ovat täysin keskenään verrannollisia.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Mitä tarkkaan ottaen on haureellisuus ?

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Niin oisiko kyse siitä, että Paavali sano, että miehimykset ei peri Taivasta, siis kun Vanhassa Testamentissa kerrotaan, että mies ei voi maata miehen kanssa kuten naisen, niin tarkotetaanko tässä sitä, että rakastelu ei onnistu jos on mies ja mies, kun toinen ei ole nainen.

No Aabraham rakasteli Saaran kanssa, mutta myös Saaran orjattaren kanssa.Ja Saara oli sisko Aabrahamille, mutta heillä oli eri äiti( Kertomus löytyy netistä Just Genesis--kertomukset, sisällysluettelo on siellä)

No sitten Paavali kerto, että uskovalla ,jolla on vaimo, tekisi aviorikoksen, jos aviossa ollessaan menisi myös rakastelemaan vierasta naista. Aabraham kuitenkin sai rakastella Saaran orjatartakin. Daavidilla ja Salomonilla oli vaimoja ja taisi olla Jaakobillakin. Ja jo Mooseksen kirjan 1, niin jo alussa oli eräs, jolla oli 2 vaimookin. Aabrahamin aikana taidettiin avioon mennä suvuttain, kun lukee Just Genesis--kertomuksia.

No tämä homo ja homoseksuaalisuus kait tieteen piirissä käsitetään perimän muutoksiksi, aivojutut ja hormooniasiat, kasvatus. Oohan ihmisiä, joilla on molemmat sukuelimet ja lääkäri ei aina tiedä, mikä on sukuelin, kun on koko homma sekasi,sitten lääkärit leikkaavat, jotta saadaan joku sukuelin olemaan. Oohan kuusi varvastakin tai sormee, leuka joillakin iso, kääpiöitä on ja harvinaisen pitkiä, melkein 2 .50 cm pituus, vammaisia on jne.Epämuodostuneita sikiöitä jne.Poikkeavia siis on normaalista. Hekin ovat lähimmäisiä.

Kyllä minusta homot ja homoseksuaalisuus on perimän muutoksia, he ovat samanarvoisia Luojan edessä ja ovat lähimmäisiä ja on syytä kunnioittaa heitä ihmisinäkin.

Käyttäjän IonMittler kuva
Ion Mittler

Jonkunlainen peukalosääntö raamatun aikakauden käsitykseen aviorikoksesta on, että aviorikos toteutuu vain jos sänkyyn menee kaksi avioliitossa olevaa henkilöä, jotka eivät ole toistensa aviopuolisoita. En nyt pysty takaamaan etteikö myös vaimon harjoittama mikä tahansa syrjähyppy olisi tulkittu aviorikokseksi, vaikka casanova ei olisikaan avioliiton säädyssä. Mutta miehen kohdalla aika pitkälti näin, että jos syrjähyppy tapahtuu neidon kanssa joka ei ole kenenkään muun kanssa naimisissa, siihen suhtauduttiin varsin suopeasti ja ymmärtäväisesti.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

No jaa, isä sai tappaa naimattoman tyttärensä ja tämän rakastajan.

http://www.historynaked.com/augustus-gaius-octaviu...

Käyttäjän IonMittler kuva
Ion Mittler Vastaus kommenttiin #111

Kunniamurha oli keksitty jo tuolloin.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Itse asiassa normaali ihminen on juuri poikkeava ihminen.
Täysin norminmukainen ihminen on epänormaali, ihmishirviö , joka pelkää olla ihminen ja luo ympärilleen siloisen, rikkumattoman kuoren.

Juuri fundamentalistisissa uusherännäispiireissä tämä näkyy vastenmielisesti nimenomaan naisille asetettuina ulkoisina vaatimuksina:pitää olla laiha, trimmattu , tällätty, värjätty ja meikattu. Hymyillä. Olla moitteeton.
Siellä miehet saavat sentään"langeta" ja suurieleisesti katua.
Naiset eivät. Ei ryppyä, ei tahraa.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Ei raamatussa ole mitään epäselvää tämän asian suhteen. Mitenkään suoremmin ei voi 'puhua' kuin Roomalaiskirjeissä. Ne kuvastavat käsitystä antiikin monijumalaisuutta vastaan jossa myös seksuaalisuudella ei rajoja ollut joka siis oli pahasta, syntiä, 'synnin palkka oli kuolema', vain heterosuhteet olivat ja ovat raamatun sanan mukaisia. Raamatun tulkinnasta ei siis ole kyse vaan valkopesusta ja oopuksen muokkaamisesta nykyaikaan, raamatun 'hengestä', raamatun uudelleenkirjoittamisesta, joka on hyvin mielenkiintoista seurattavaa. Kun itse ainakin näen, että moderni kristitty ei tietenkään enää kivitä homoja sun muuta vaan muistaa lähimmäisenrakkauden ja nykymaailman, mutta modernillekin kristitylle alkaa olla jo liikaa homoavioliitot, pridet sun muut joista ei raamatusta löydy sitä henkäystäkään. Siksi moni uskovakin eroaa kirkosta koska se Jeesus on sydämessä ja kirkko alkaa olla yhä enemmän korruptoitunut väärän sanan levittäjä (ei ole ensimmäinen kerta), kirkko instituutiona massa eroamisineen on kriisissä ei ihmisten usko.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Eihän usko voi kriisissä ollakaan. Sehän on vain binääri käsitys jumaluuden olemassaolosta. Joko uskot tai et.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Tarkoitin, että kirkosta eroaminen ei tarkoita pakanaksi tai ateistiksi ryhtymistä, vaan sitä, että ihminen sai tarpeekseen kirkko nimisestä instituutiosta.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #9

Itse erosin kirkosta koska olin uskonnoton.

Käyttäjän pasikarhunen9 kuva
Pasi Karhunen Vastaus kommenttiin #12
Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #9

Ja hetken päästä on pystyssä uusi instituutio .
Kristinusko on olemukseltaan äärimmäisen sosiaalinen .

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

1. Ihminen on erehtyväinen
2. Paavali on ihminen
3. Paavali kuuluu erehtyväisten ihmisten joukkoon kivittäessään Pyhän Stefanoksen

Johtopäätös: Paavali on erehtyväinen.

Käyttäjän JarmoHalttu kuva
Jarmo Halttu

Ihminen joka teloittaa jonkun pyhimyksen ei todellakaan ole siinä tilassa, että voisi sanella mitä 2000 vuotta myöhemmin ihmisten tulisi elää ja ketä rakastaa. Tämä jamppa sai muuten myös oikeutuksensa unessaan tavatessaan siellä sekä Jeesuksen että Jumalan. Tosi uskottava mies siis...

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Mutta kyse on minusta myös perimän muutoksista homojen suhteen. Roomassa ei tiedetty genetiikkaa. Esim. kromosomien päissä geenit, x ja y sukugeenit hyppii ja se luo vaikeutta identtiteettiinkin ja näitä geenejä hyppii myös kromosomin keskelläkin, sukukromosomit, jne. Siis se miksi Paavalin kertomuksessa ihmiset oli vaihtaneet elämisen luonnonvastaiseksi, sitä ei Paavali sillai kerro kuin mitä nyt pohditaan tieteessä. Paavali siis ei ota kantaa genetiikkaan, koska niitä tietoja ei ollut. Yhtä hyvin voi kysyä, miksi Aabraham sai myös rakastella Saaran orjattaren kanssa?

Roomassa eläminen oli erilaistakin. Eihän nyt yleisesti viedä lapsia , vauvoja tunkiolle. Näitä y ja x kromosomi vaikeuksia esiintyy ihmisillä, y kromosomissa muistaakseni on vain 100 geeniä ja x kromosomissa taisi olla 2000 geeniä ja se miten näitä peritään vanhemmiltakin jne

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Toisaalta saatan tässä ottaa suuren henkilökohtaisen riskin, sillä olen kuullut, etteivät kaikki nykyiset piispat ole halukkaita vihkimään seksuaalivähemmistöön kuuluvia teologeja papeiksi."

Onko tuo kuulemasi haluttomuus siis riippuvaista siitä, että kyseinen henkilö kertoo tai antaa ymmärtää olevansa homoseksuaali vai siitä, että hän on sillä tavoin toteuttanut suuntauneisuuttaan, esim. parisuhteessa eläessään?

Tämä on siinä mielessä olennainen kysymys, että Räsäsen viittaamissa Raamatun ohjeissa ainakin Mooseksen kirjoissa puhutaan vain "makaamisesta miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan". Ei siis taipumuksen tunnustamisesta.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

10.Ei, Mooses ei kerro kuin makaamisesta, mutta ei kerro sitä miksi pitää miehen maata miehen kanssa, mikä on syy, että mies ajautuu makaamaan toisen miehen kanssa?Tätä, näitä syitä kait etsitään ja yritetään päästä selville. Siis löytämään sen totuudensisällön, josta Luojankin tykkää

Käyttäjän IonMittler kuva
Ion Mittler

Uskonto ja politiikka ovat aina kytkeytyneet yhteen jollain tavalla. Nykyään kun talonpoikia ei oikein voi käännyttää kristinuskoon miekan voimalla, eikä helvetillä pelottelukaan toimi enää entiseen malliin, ainoa jäljelle jäävä keino on kansan suosion kalastelu keventämällä vaatimuksia, tai oikeastaan poistamalla ne kokonaan.

Koko kansan jäseneksi ottavat valtionkirkot käyttävät lapsikastetta, ja mielellään sanovat että kaste ja kirkon jäsenyys tuo pelastuksen. Sikäli kätevää, että kirkon jäsenyys on juuri se mitä he haluavat kansalta, mieluiten aivan koko kansalta viimeiseen henkilöön asti.

Raamattuun vähän sanatarkemmin suhtautuvissa herätysliikkeissä on usein suosittu aikuiskastetta, raamattua siteeraten "joka uskoo ja kastetaan, pelastuu", tulkiten että tuossa aikajärjestyksellä on merkitystä, ensin usko ja sitten kaste ja sitten pelastus. Valtionkirkot suhtautuvat vielä tänäkin päivänä usein vihamielisesti aikuiskasteeseen, koska sen tunnustaminen söisi uskottavuutta siltä väitteeltä että lapsikaste ja kirkon jäsenyys riittäisi pelastukseen, joka on kuitenkin valtionkirkolle tärkeämpi ja realistisempikin päämäärä kuin jonkunlaisen moraalisen kääntymyksen ja aikuiskasteen vaatiminen aikuisilta, jotka voivat siinä vaiheessa jo olla asiasta jotain mieltä henkilökohtaisesti, mitä vauva ei voi.

Riittääkö pelastukseen pelkkä usko, vai tarvitaanko myös moraalista oikeaoppisuutta (jossa saatetaan ottaa kantaa myös homoseksuaalisuuteen), siitä on myös kiistelty jo 2000 vuotta, kiistely alkaa jo raamatun sivuilla. Tässäkin valtionkirkolle on kätevämpää tulkita että kaste ja kirkon jäsenyys riittää, koska mikä tahansa moraalinen vaatimus sen päälle karsisi osan kansasta ulkopuolelle, nimittäin ne jotka kieltäytyvät rajoittamasta omaa elämäänsä annettujen moraalisääntöjen mukaisesti. Valtionkirkko haluaa edustaa koko kansaa mahdollisimman laajasti, ilman moraalisia ehtoja. Uskontoon tarkemmin suhtautuvat löytävät raamatustaan pitkän listan syntejä, joita kehotetaan välttämään. Ja pitkän listan raamatun kohtia, joissa varoitetaan että syntiset teot voivat muodostaa esteen pelastumiselle. Kun sieltä löytyy myös kohtia, joissa pelastumiselle ei aseteta muita ehtoja kuin usko ja/tai kaste, niin siitä vain sitten valitsemaan omien motiiviensa perusteella, haluaako korostaa valtionkirkollista uskonnollisuutta jolla ei ole moraalista sisältöä, vai herätyskristillistä uskonnollisuutta jolla on hengellisten päämäärien lisäksi myös moraalisia päämääriä sen suhteen, millaista elämän tulisi olla täällä maapallolla.

Tällä hetkellä on muotia, että herätyskristillisyydessä vedetään tiukka ja ehdoton raja abortin ja homoseksuaalisuuden kohdalle. 100 vuotta sitten raja oli jossain ehkäisyn, esiaviollisen seksin ja avioeron kohdalla. Rajaa on siirretty aika railakkaasti aikojen saatossa, tällä hetkellä saamme todistaa globaalissa mittakaavassa uskonnollisen väestön henkilökohtaista kipuilua sen kysymyksen kanssa, onko mahdollista pettää tällä hetkellä vallitsevan status quon mukaiset moraaliset sitoumukset, ilman että sillä olisi vaikutusta myös hengellisen elämän uskottavuuteen. Huomioimatta lainkaan, että se minkä puolesta nyt taistellaan onkin vain status quo, veteen piirretty viiva, viimeinen pieni ripe siitä kaikesta mihin on uskottu aiemmin, kun lähes kaikista suuremmista ja tiukemmista moraalisista sitoumuksista on luovuttu jo satoja vuosia sitten.

Päivi Räsänen puolustaa tiukasti suurta kompromissia, koska hänelle se ei ole kompromissi jota hän puolustaa, vaan koko moraalinen totuus sellaisena kuin hänet on kasvatettu se tuntemaan, siinä sukupolvessa ja aikakaudessa jossa nyt elämme.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Oho, pitkästä aikaa hieno kommentti täällä puheenvuorojen roskakorissa.

+1

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

11.Nii no Mooses kyllä sano, että Luoja käski pestä vedellä synti pois kuukaudenikäiseltä ja Paavali sano, että israelilaiset sai kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä ja Jeesus muutti sitten Mooseksen ajoilta syntyneen kasteen omaan nimeensä. Paavali kun käytti sanaa kaste Moosekseen ja koko kansa kastettiin Moosekseen

Käyttäjän jukkav kuva
Jukka Väisänen

Rakkaus ja kirkko kuuluvat kaikille.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

18.Nii, rakkaus. No kirkosta kyllä erotaankin mutta joka vuosi on kirkkoon liittynyt 13 000--17 000 ja viime vuonna 2018 kirkkoon liitty lasten lisäki 16700.
Kyllä kait kirkon herätysliikkeissäkin kerrotaan, että ihminen voi myös luopua uskon elämisestäkin jne. Uskossa eläminenhän tarkottaa, että ollaan samalla syntisiä ja vanhurskaita ja että synti yrittää päästä uskovaa hallitsemaan ja luopumaan uskosta ja että Pyhä Henki luo sitä uskossa elämistä ja samalla Pyhä Henki pitää kurissa syntiä, vaikka kokoajan synti yrittää päästä hallitsemaan uskovaakin. Ansio on siis Luojan Pyhässä Hengessä. Koko homma perustuu armoon ja Kristuksen sovitukseen uskossa. Kyllä kait näitäkin kirkon herätysliikkeissäkin puhutaan

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

"Että jokainen meistä on syntinen" Kiitos vaan, mutta en suostu ottamaan harteilleni kannettavaksi sellaista mitä ei ole edes olemassa, syntiä.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Etkä ole tuota paremmuuttasi mitenkään edes yrittänyt peitellä, siitä kiitos sinulle.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Mitä se synti on? Kuulin sellaisen määritelmän, että synti on jumalan tahdon vastaista toimintaa. Jos ei usko jumalaan, ei usko myöskään syntiin.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #33

Tosiaankin silloin on synnitön.

Tuo synti nyt on vielä helppo juttu mutta se mitä on siunaaminen, on suurempi mysteeri. Se ei ole minulle vielä selvinnyt.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen Vastaus kommenttiin #35

Vanhurskaus on myös aika outo käsite.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen Vastaus kommenttiin #37

Vanhurskas on olla oikeamielinen sillai, että Luoja sen hyväksyy, siis elää tilassa ja siinä elämisessä eletään oikeamielisesti eli täydellisesti. Juutalaiset tavoittelevat Luojan yhteyteen Mooseksen lain noudattamista. Uskossa oleva ei tavoittele omilla teoillaan olla oikeamielinen Luojan hyväksymänä, vaan uskova elää Kristuksessa uskon kautta juuri nyt ja Kristus on hankkinut sovituksellaan olla Luojan hyäksymä ja kun uskova on Kristuksessa, niin Pyhä Henki luo sen mahdollisuuden elää Kristuksessa uskon kautta. Täytyy tehä parannus, että ihmisessä alkaisi syntymään muutos Pyhän Hengen avulla. Siis täytyy syntyä ihmisessä muutos Hengen avulla, koska jos ei ole uskossa Jeesukseen, niin silloin synti pitää hallintaa ja otetta ja teot ovat sen mukaisia

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #35
Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen Vastaus kommenttiin #113

Ainoa asia jota suostun katumaan on se, että olen joskus heikkoina hetkinäni ollut ilkeä tai halpamainen toisia ihmisiä kohtaan. Jostakin syystä osa kristityistä laskee synniksi myös sellaiset tekoni, joilla olen vahingoittanut korkeintaan itseäni, jos sitäkään.

Tuo synnin määritelmä on melko epämääräinen ja riippuu katsojan silmistä. En pidä koko synti-sanasta.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #114

Synti on itse asiassa erinomaisen hyvä ja tarpeellinen käsite.
Sitä vain väärinkäytetään hyvin synnillisesti.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #113

Harmillisesti ihminen on myös hyvä valehtelemaan itselleen.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #116

Itsepetos on usein liimattu syntiin.
Se voi toki liittyä muuhunkin , mutta synnin puolusteluna se on erinomaisen kätevä.

Taas tullaan Paavo Ruotsalaiseen.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Kuka kirjoittaa seuraavaksi "avoin kirje Jumalalle"?

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Onko Räsänen mielestäsi Jumalasta seuraava? Voi Jessus.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Kah, Lamminpäällä on vieläkin märkäpäiväuni Laurasta moodi päällä, ko ei hiffanut mitä tarkoitin. Otahan viagraa, niin on muutakin jäykkänä kuin pelkkä asenne :))))

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #36

En ymmärrä kommenttiasi. Ymmärrätkö itsekään? Kenestä Laurasta horiset?

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Mä olen aina ajatellut että tietyn erilaisuuden hyljeksiminen oli tässäkin paavalin tapauksessa juutalaisen tai vaikkapa israelin yhteisön jonkinlainen suojeleminen. Erilaisuudella tehtiin pelottavan tuomitsevan jumalan nimissä politiikkaa, että se melko pieni yhteisö tai kansa olisi sitä kautta heterogeenisempi, ja siten oletetusti vahvempi.

Erilaisuuden hyljeksiminen on myöskin politiikkaa. En usko että jotain ääretöntä viisasta ja rakastavaa jumalaa kiinnostaa sinänsä pätkän vertaa jonkun ihmisolion suuntaukset tai seksielämä.

Mutta poliitikkoja kuten Räsästä toisten seksielämä kiinnostaa, koska hän on, hän on ammattipoliitikko. Ehkä politiikka onkin se vihonviimeinen sairaus, mistä kaikkien pitäisi vaan puhua vieläkin enemmän, arvostella paljon kovemmin ja osoitella sormella sen aiheuttamia vääristymiä ja haittoja ;O

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Tarkoitit varmaan oletusta, että homogeenisempi olisi vahvempi ?

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Kyllä :) Kiitos korjauksesta ja hyvää keskikesän kesää :)

Käyttäjän LasseHietanen kuva
Lasse Hietanen

Hei. Kiitos Juho. Kiva, kun olet rohkea syntinen. Teitä,/meitä, on Raamatussa useampia. Sanot Juho Päiville: Ketkä loukkaantuvat sinun sanoihisi. Voitko mitenkään ajatella, että ne sanat tulivat suoraan Jeesukselta Kristukselta; koska Hän sanoo sen sinulle ja kaltaisillesi ihmisille: Autuas,- onnellinen se ihminen, joka ei loukkaannu minuun. Sama mies, (ehkä toisen samanhenkisen kautta): Olkoon teillä se mieli, joka Jeesuksella Kristuksella oli: Ei hän ollut Jumalan kaltainen, vaan nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen... . Jostain meidän täytyy löytää esimiehemme; jolle voimme ja haluamme olla kuuliaisia. Ei ole, kuin kaksi joista voimme valita. Nöyrinä vain, voimme valita, kummalle. Kiusaajahan sanoi: Tulette tietämään, niinkuin jumala; hyvän ja pahan. Sielunvihollinenhan tiesi temppelin harjallakin Jeesukselle, Luojalle: ette suinkaan te kuole... , vaan sitä sun tätä, ja sanojalla oli sydä aivan mätä. Todellinen vapaus ei ole sitä, että saamme tehdä mitä vain huvitta, vaan, että teemme sitä mitä meidän tulee tehdä. Ja ohjeet meille on Raamatussa. Juho, pyydän: Älä ota tätä, lyöntinä päähän, vaan antaisito sen sipaista alemmaksi; sydämeesi. Sydämestä lähtevät; myös hyvät ajatukset; Kiitos. Siunaten sinua ja rakkaitasi, Lasse.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

no syntihän on toimia ja tekoja, joita Paavali kuvaa, että synti on jäsenissä eli se oisi ilmiasussa , fenotyypissä , joka nousee genotyypistä eli sillai synti oisi perimistä. Pietari kyllä käski tehä parannuksen. No nyt sitten kristikunta ei ollenkaan noudata Paavalin ohjetta, että pitäs olla samanmielinen ja yksimielinen seurakunnassa eli se tarkoittaisi kait, että yksi seurakunta paikkakunnalla. Nythän ei niin ole. Näin kun lukee 1 Kor luvut 1--2

Mooses taas kyllä käski varjella myös luontoa, niin miten ne muovit sitten onkin merissä tai saasteita pukataan, metsiä paukutellaan. Jne. Roskia taitaa löytyä jne. Onko nämä sitä syntiä. Vesiä on sotkettu jne.Itämerta on sotkettu. Autot pukkaa saasteita. Jne. Näissäkö se synti tulee esille ja monissa muissakin.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Päivi Räsänen on oma lukunsa, mutta on meitä olemassa myös maltillisempia konservatiiveja, ja ainakin minua harmittaa, että jos paheksun kirkon ryhtymistä prideilemään, moni vetää siitä suoraan yhtäläisyysmerkit, että en siis hyväksy erilaisuutta enkä homojen ihmisoikeuksia. Ei Pride ole mikään kaikkien homojen edustaja. On olemassa myös konservatiivisia homoja, jotka eivät koe Priden kaltaisen "ihan kaikki käy" -liikkeen edustavan itseään. "Sukupuolia on lukemattomia" sekä "mikään ei ole seksuaalisuuden alueella syntiä" -linja ei ole kaikkien homojen hyväksymä linja, vaikka se on Priden linja.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Kannattaa varmaan ilmaista selkeästi mitä oikeuksia homoille suvaitsee niin asia ei jää muille epäselväksi. Hyvä lähtökohta ei ole kirjoittaa, että "On olemassa myös konservatiivisia homoja, jotka..."

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Teologi Jaakko Eleniukselle oli itsestään selvää, että pelastus ei ole kiinni siitä, rakastaako samaa vai vastakkaista sukupuolta. Ihminen pelastuu yksin armosta, ei omien tekojensa kautta.

”Armon ja pelastuksen asiassa ihminen on täydellisesti riippuvainen Jumalasta, ulkopuolisesta auttajasta ja armopaloista, samalla tavalla kuin köyhän kerjäläisen henki ja elämä on koko ajan riippuvainen ulkopuolisten suopeudesta ja armeliaisuudesta”, hän kiteyttää teoksessaan Vakavin kasvoin iloisin mielin.

http://mikalamminp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277469...

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Jussi, miten voit koko ajan tahallaan väärinymmärtää kaiken? Jos totean, niin kuin moni muukin, ettei Pride edusta kaikkia edes seksuaalivähemmistöjen piirissä, niin sinä rupeat kyselemään, mitä oikeuksia minä homoille suvaitsen! Anteeksi nyt mutta en ymmärtänyt ollenkaan kysymystäsi. Mutta voin kertoa, että jotkut jutut minua syvästi etoo, niin kuin taatusti etoo monia homojakin, mutta tästä vastenmielisyydestäni huolimatta en ole antamassa tai ottamassa mitään oikeuksia kenellekään tai keneltäkään. Kommenttini ei puhu sellaisesta mitään. Sanoin vain, ettei Pride edusta kaikkia niitä mitä sen väitetään edustavan.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #48

Sinua harmitti kun vertaannut Räsäseen. Annoin vain neuvon, jolla se on helppo välttää.

"Mutta voin kertoa, että jotkut jutut minua syvästi etoo, niin kuin taatusti etoo monia homojakin, mutta tästä vastenmielisyydestäni huolimatta en ole antamassa tai ottamassa mitään oikeuksia kenellekään tai keneltäkään."

Tämä on hämmentävin kannanotto homoseksuaalisuuteen yhteiskunnassa, jonka olen kuunaan nähnyt. Sinua ja monia homoja etoo mutta vastenmielisyydestäsi huolimatta et tee millekään mitään.

Miksi koet tarpeelliseksi mainita aina nuo nimettömät monet homot kun kirjoitat omista mielipiteistäsi?

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi Vastaus kommenttiin #51

Siksi että ei olisi korrektia mainita heidän nimiään. Ja minua ei yhtään haittaa jos tulen verratuksi Räsäseen. Hän on yksi harvoja poliitikkoja, joita edes hiukan kunnioitan. Mutta tosiasiassa en ole niin tiukka mielipiteissäni kuin hän. Tosin tämä jatkuva tahallinen väärinymmärtäminen ja prideporukan kyvyttömyys keskusteluun tuppaa väkisinkin viemään sinne "räsäsempään" suuntaan.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #53

"Siksi että ei olisi korrektia mainita heidän nimiään."

Lähinnä sitä ihmettelen, että miksi koet tarpeelliseksi puhua monista nimettömistä homoista kun kyse on sinun mielipiteistä? Kuinka moni näistä tuntemistasi homoista on sitä mieltä, että Priden perusidea on väärin? Kuinka monen mielestä heidän ei pitäisi olla ylpeitä itsestään eikä heille kuulu tasa-arvoinen kohtelu?

"Tosin tämä jatkuva tahallinen väärinymmärtäminen ja prideporukan kyvyttömyys keskusteluun tuppaa väkisinkin viemään sinne "räsäsempään" suuntaan."

Mitä keskustelukyvytöntä prideporukkaa tarkoitat?

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi Vastaus kommenttiin #64

Siksi koen tarpeelliseksi, että se, mitä sanon, on totta. Sateenkaaripiireissä liikkuessani 90-luvulla kaikki ystäväpiirini homot olivat pridehössötyksestä erittäin vaivautuneita. Ihan riippumatta, mitä he ajattelivat avioliittolaeista ja muista. Useimpien asenne prideen oli myötähäpeä ja vielä useampien pelkkä EVVK. Ja jos olisin homo, häpeäisin Jussin kaltaisia trolli-"puolestapuhujia" ja julistautuisin ihan piruuttani mieluummin vaikka räsäsläiseksi kuin että kaipaisin Jussin ja hänen ideologiansa tukea. Joidenkin ihmisten into siitä miten pitää olla koko ajan niin y l p e ä on lähinnä säälittävää. Jos ihmisellä ei ole muuta ylpeydenaihetta kuin seksuaalinen suuntautumisensa niin ei kyllä hyvin mene. Ihmisoikeuksien puolustaminen onkin tietysti eri juttu, mutta mikä ihmeen ihmisoikeus homoilta nyt muka puuttuu?

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #75

Tuula.
Tuo ei ole kovin kristillismielinen kommentti.
Pikemminkin totaalisesti sellaisen vastakohta.
Juhon vilpittömään ja kauniiseen blogitekstiin verrattuna pimeintä pimeyttä.
Noloa .

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #51

Tämä on pienen persuja ja Euroopan äärioikeistoa kannattavan homofraktion tapa väistää se tosiasia, että fraktio on varsin pieni.

Mutta sitäkin mielenkiintoisempi.
Se on sisäistänyt jopa heteronormin yhteiskunnassa ; kieltää mielellään esim homojen adoptio-oikeuden.
No, useimmilla näistä kieltäjistä on itsellään biologisia lapsia, joten kieltäminen on helppoa...

Ylistävät liioitellen sukupuolieroa, etnisyyttä , militarismia jne.

Hyvin selvästi esiiintymisen ainoa funktio on agitoida homoja äärioikeistoon pelottelemalla "islamilla"ja luomalla mielikuvaa, kuinka homomyönteinen äärioikeisto on.
Esim AfDn johtopaikoilla on aggressiivisesti propagoivia julkihomoja.

Joukkojen saaminen tämän taakse on kuitenkin hyvin ehdollistettua eikä siltikään tahdo onnistua.
Liittolaiseksi saatu kristillinen fundamentalismi on nyt lisäongelma.
On liikuttavaa seurata "persu"homojen kiemurtelua Euroopassa tässä ahdingossa.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #48

Ketä Priden väitetään edustavan? Kuka väittää? En ole moisesta edes kuullut. Luulin että Pride on rakentunut seksuaalivähemmistöihin kohdistuneen häpeän vastavoimaksi. Ole ylpeästi mikä olet. Sen ymmärrän toki kiusaavan kristiyjä, joille on sukupolvien ajan opetettu, että ylpeys käy lankeamuksen edellä.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi Vastaus kommenttiin #62

Max, oletko sinä ylpeä seksuaalisesta suuntautumisestasi? Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi sitä olla? Miksi sitä enää tänä päivänä pitää missään kaduilla julistaa? Saako homo olla sitä mieltä, että koko touhu on hemmetin noloa?

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #76

Onko Tuula kukaan sanonut sinulle, että sinun pitää hävetä seksuaalisuuttasi? Jos on vuosisatoja sanottu, että pitää hävetä ja pysyä piilossa niin eikö saa yhtään olla ylpeä, kun ei enää tarvi.

"Saako homo olla sitä mieltä, että koko touhu on hemmetin noloa?"

Saa, mutta ei ole kovin uskottavaa kuulla sinun suusta, että kovinkaan moni homo pitää tapahtumaa nolona.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #76

Pride on karnevaali, joka edustaa suvaitsevuutta, vapautumista ja elämäniloa.
Suuri osa osallistujista on heteroita.
Riehakkuus ja liioittelu kuuluvat karnevaaleihin, kaikkein kristillisimmissä maissa riehutaan karnevaaleissa eniten.

Ylpeys liittyy asiaan siten, että myös ennen nöyryytetyillä, vainiotuilla ja kaltoin kohdelluilla on arvokkuutensa ja arvonsa.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen Vastaus kommenttiin #102

Minäkin osallistuin Pirkanmaan Prideen, vaikka hetero olenkin. Mukava, iloinen tapahtuma.

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola

Tässä lähiössä on pari puolituttua keski-ikäistä homomiestä(eivät ole pari), jotka molemmat ovat sanoneet minulle etteivät koskaan käy pridessä, kun olen sitä heiltä kysynyt. Ei kuulemma kiinnosta ne pippalot, eli ei pride kaikille homoillekkaan kelpaa.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Minäkään en paraateista perusta mutta kannatan ajatusta, ettei tarvitse hävetä. Veikkaan, että lähiösi homomiehet - tai sinäkään - eivät vastusta Priden sanomaa, että homoseksuaalit saavat olla avoimesti ylpeitä itsestään.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi Vastaus kommenttiin #39

Miksi homojen pitäisi olla yhtään sen ylpeämpiä itsestään kuin meidän muidenkaan? Mitä ihmettä tämä homouden ylivertaisuuden glorifointi oikein on? Samaa viheliäistä sakkia ne on kuten me muutkin.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #47

Miten niin ylpeämpiä tai ylivertaisempia kuin muut? Kuka niin väittää? Sitä ettei tarvitse hävetä ja on tasavertainen tapahtumassa haetaan.

Olet ilmeisesti käsittänyt Pride tapahtuman väärin. Eivät homot monien mielestä ole samaa sakkia, sillä Suomestakin löytyy ihmisiä, joiden mielestä heidän pitäisi hävetä parisuhteitaan. Pridea tarvitaan täälläkin.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi Vastaus kommenttiin #49

Millä tavalla Pride vähentää ennakkoluuloja? Mielestäni se lähinnä pönkittää niitä.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #54

Kun siis näet satatuhatta tavallista suomalaista marssimassa iloisesti niin se pönkittää mielessäsi minkälaista ennakkoluuloa? Vai oletko sinäkin niitä, jotka vain tarkasti syynäävät yksittäisiä kävijöitä ja heti kun näkevät vähän paljasta pintaa tai nahkavaatteita niin tuohdut, että ne homot on just tuollaisia aina.

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax Vastaus kommenttiin #63

Komsillakin näyttää olevan kaappihomosyndrooma. Kun ei itse uskalla irrotella, ei salli sitä toisillekaan.

Tämä on yleinen synti suomalaisten keskuudessa. Oma uskallus puuttuu!

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi Vastaus kommenttiin #73

En ole kaappihomo. Jätin homostelut kun huomasin olevani hetero. Ilman dramatiikkaa.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #73

Hyvä huomio.
Kaappihomosyndrooma esiintyy oman heteroutensa normaaliuttta ja homouden häpeällisyyttä korostavilla nimenomaan siinä muodossa, että homojen pitäisi mennä takaisin kaappiin.
"Koska eivät heterotkaan ylpeile heteroudellaan ."

Tämä kombinaatio on niin koominen , että luulisi jokaisen purskahtavan nauruun heti sen sanottuaan.
Mutta ei .

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Tuula Komsi voi kertoa mikä menee tässä Pride-jutussa pieleen?

Pride-liikkeellä on kolme pääperustetta: ihmisten pitäisi olla ylpeitä seksuaalisesta suuntautumisestaan ja sukupuoli-identiteetistään, seksuaalinen monimuotoisuus on lahja ja seksuaalinen suuntautuminen sekä sukupuoli-identiteetti ovat synnynnäisiä eikä niitä voi tarkoituksellisesti muuttaa.

Mitä noista teemoista et voi hyväksyä?

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Nykyisin näyttää olevan nuo navanalusasiat maailman tärkeimpiä, täällä kehittyneessä maailmassa. Uskon että jos elintasomme ei olisi näin tavattoman korkea niin meillä ei olisi mitään aihetta kiivailla aiheesta " kuka kehenkin tuntee vetoa".
Liian hyvät oltavat on meillä kaikilla kun tämmöisistä asioista yleensäkään keskustelua syntyy.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #68

"Nykyisin näyttää olevan nuo navanalusasiat maailman tärkeimpiä, täällä kehittyneessä maailmassa."

Päinvastoin, kehittyneessä maailmassa on tarjolla suhteessa paljon enemmän mielenkiintoisia asiota niin kovin harva keskustelu pyörii navanalaisissa. Ennen pyörittiin paljon enemmän sen ympärillä mitä navan alla saa tai pitää tehdä.

"Liian hyvät oltavat on meillä kaikilla kun tämmöisistä asioista yleensäkään keskustelua syntyy."

Seksi on keskeinen puheenaihe aivan kaikissa kulttureissa. Jos katsot puheenvuoron aiheita niin se ei kiinnosta juurikaan kuin konservatiivikristittyjä, jotka muistuttavat aika ajoin, että homoutta pitää hävetä.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi
Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

A.A:".. ihmisten pitäisi olla ylpeitä seksuaalisesta suuntautumisestaan.."

Ei ehkä pitäisi, mutta jos minäkin. Jos siis itse miesoletettuna paneskelen mieluummin naisoletetun kanssa, niin mitä ihmeen ylpeyttä minun siitä olisi tunnettava? Voi olla että joku näistä naisoletetuistakin voisi todeta jälkeenpäin, ettei ainakaan suorituksesta ylpistyä kannattaisi. Se kuitenkin toinen juttu.

Mitä sitten tohon monimuotisuuteen tulee, niin en ainakaan itse pitäisi minään suurenmoisena lahjana sitä, jos suoriutuu samalla kiihkolla, eläin-/kasvi-, tahi ihmiskunnan olentojen kanssa, tahi kaikki sukupuolet kelpaa, myös ne sukupuolettomatkin, jotka tänä päivänä on in.

Toi identiteetti sitten liian vaikea juttu jo itelle, joten jätetään siihen kommentoimati.

Petri Lavonen

Ehdottaisin tälle iänikuiselle vänkäämiselle ratkaisua niin että siirtyisivät eri hiekkalaatikoille leikkimään. Onhan noita monimuotoisia ja monikulttuurisia seurakuntia muutenkin pilvin pimein kuten uskontojakin. Miksi pitää olla saman katon alla? Jokainen saa valita mihin arvomaailmaan haluaa maksaa kirkollisveronsa.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Olen iloinen että kirkkoni on valinnut linjansa ja on mukana Pridessa. Pride on iloinen seksuaalisuuden tapahtuma, jolla on voimakas sateenkaariväkeä tukeva ote. Itse innostuin asiasta siinä määrin, että lähden tapahtumaan itsekin mukaan, ensimmäistä kertaa, oman työyhteisöni porukassa.

Haluan, että kirkko ottaa opikseen ja välttää jatkossa syrjimisen sukupuolisen suuntautumisen vuoksi. En oikeastaan pidä siitä, että ulostuloasi sanotaan rohkeaksi. Ennemminkin toivoisin sitä kutsuttavan luonnolliseksi.

Käyttäjän JuhaniNissil kuva
Juhani Nissilä

Juho Malinen, olet suuntautumisestasi huolimatta ja myös sen vuoksi tervetullut seurakuntaan Jumalan työn tekijäksi, kun muistat elää raamstun mukaisesti niin, että viimeisellä tuomiolla voit edelleen olla tekemisistäsi samaa mieltä !

Käyttäjän JuhoPalmroos kuva
Juho Eeva

Eli homo saa olla mutta ei homoilla?

Luonnollisen seksuaalisuuden toteuttaminen on ihmisen perustarpeita.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Suurinpiirtein noin mutta tuostakin ollaan erimielisiä jos tuo luonnollinen seksuaalisuus kohdistuu johonkin mikä ei ole yleensä luonnollista.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #69

Havainnot luonnosta osoittaa homostelun olevan luonnollista.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #70

Maailmassa on muutakin kuin homostelua.

Käyttäjän JuhaniNissil kuva
Juhani Nissilä Vastaus kommenttiin #70

Matti Kaarnattu, pidätkö eläimiä ja ihmisiä Raamatun valossa samanarvoisina olentoina ? Raamatussa on laki ja evankeliumi joita kaikki tarvitsemme. Lisäksi Raamatun mukaan joudumme kuoltuamme viimeiselle tuomiolle Jumalan eteen. Lisäksi on maallisen elämän jälkeen iankaikkinen elämä.
Jumala rakastaa meitä kaikkia syntisiä mutta vihaa syntiä !

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #90

"Matti Kaarnattu, pidätkö eläimiä ja ihmisiä Raamatun valossa samanarvoisina olentoina ?"

Raamatussa paljastuu ylivertaisuusvinouma. https://fi.wikipedia.org/wiki/Ylivertaisuusvinouma

Minun nähdäkseni tuo ylivertaisuusvinouma ei ole vain yksilöntasolla, vaan ihmisillä on taipumus tuohon ajattelemalla että oma heimo on parempi kuin naapuri heimo tai myös lajin tasolla, että oma laji on parempi kuin toinen laji.

Raamatussa näkee tuota primitiivistä kognitiivista harhaa kun höpötetään "jumalan valitusta kansasta" tai ihmisestä "jumalan kuvana". Natsi ideologiat ja kansallismielisyydetkin tuota vastaavaa harhaa.

Sillä on varmaankin psykologinen merkitys, defenssi: https://fi.wikipedia.org/wiki/Puolustusmekanismi

Tuolla primitiivisellä, alkukantaisella vaistojen varassa toimivan tyhmän lajin kuten ihmisen toiminta sitten sellaista, että puolustellaan ylivertaisuusvinoumalla kaikkia julmuuksia mitä ihmiset tekevät muita lajeja (tai toisia ihmisiä) kohtaan. Voi esimerkiksi ilmetä sellaisia harhakäsityksiä, että toiset lajit eivät mukamas ole tietoisia tai älykkäitä.

Vaikka ihmisen evoluutiossa on aivojen koko kasvanut, kuitenkin todistettavasti havaitaan muilla lajeilla kognitiivisia kykyjä jotka osoittavat olevan meitä joissakin asioissa paljon kehittyneempiä älyllisesti. Se osoittaa raamatun höpinät "luomakunnan kruunusta" roskaksi.

Jos ihminen on olevinaan jumalan kuva, täytyy jumalan olla ihan apinan näköinen ja osittain heikompi kuin vaikka simpanssi: https://www.youtube.com/watch?v=zsXP8qeFF6A

Raamatun saduilla muiden lajien eläimellistäminen sanan negatiivisessa mielessä, on oikeastaan karmea rikos elämää vastaan. Ympäri maailmaa käytännössä on lihan tehotuotannossa käynnissä massiivinen joukkomurha. Ei se toiminta siellä teurastamolla oikein eroa siitä kuin juutalaisia hätisteltiin kaasukammioon. Samanlaista itkua ja räpiköintiä.

Sitä vaan primitiiviset ihmiset selittelevät ja puolustelevat toimintaansa nuotiotarinoilla kun naudat ja siat tiedostavat tulevansa tapetuksi.

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax

Teikäläisiä siellä seurakunnissa varmasti riittää, Malisen ja kumppaneiden työilmapiiriä kehittämässä.

Käyttäjän JuhaniNissil kuva
Juhani Nissilä

Hyvää Juhannusta vain sinulle !

Käyttäjän LasseHietanen kuva
Lasse Hietanen

Hei. Meille ihmisille on erittäin tärkeää; että meillä on esimerkillinen Ihminen; joka ymmärtää meitä; koska liha ja veri taistelevat meissä jatkuvasti. Hän tuli tekemään tyhjäksi perkeleen työt. Olemme Hänen ansiostaan; vapaita ja iloisia. Emme ole oman lihammekaan orjia. Kiitos Hänelle. Siunaten, Lasse.

Käyttäjän LasseHietanen kuva
Lasse Hietanen

Hei. Kiitos Juho- Petteri. Sanot: Elät ylpeästi sellaisena, kuin sinut on luotu. Ensinnäkin; ylpeästi. Jumala sanoo; Hän on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon. Sanot; kuin sinut on luotu. Ei ketään Jeesus Kristus ole homoksi luonut. Se sana on saatanasta. Eikä hän ole minkään luoja. Valehtelija, pettäjä, hukuttaja ja syntiin nukuttaja. Ei Jumala tee,/eikä ole tehnyt "sekundaa". Oli luotu; katso, kaikki oli sangen hyvää. Me teemme huonojakin valintoja; saatamme tuhota Pyhän Hengen temppelimme muutenkin, esim. tupakalla. Jeesus sinua ja rakkaitasi runsaasti Siunatkoon. Rakkaudella, Lasse.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Hih, tuon tulen ja tulikiven jälkeen toivottelet, että rakkaudella.

Sinusta on kyllä rakkaus kaukana.

Käyttäjän LasseHietanen kuva
Lasse Hietanen

Hei. Kiitos Sari. Kiva, kun reagoit kommentteihini; "Sinusta on kyllä rakkaus kaukana". Kiitos, olet todella oikeassa; se on niin kaukana minusta; että joudun aina sitä hakemaan; niinkin kaukaa; kuin, "Taivaasta" asti. Sitä ei todellakaan ole minussa, Osuit 100 %:sesti oikeaan. Siksi on kiva blogejakin nähdä, että oppisi teilta toisilta; miten toista ihmistä rakastetaan. Sehän tässä omassa tilassa on kiva; että on äärettömän helppo pitää, niinkuin kehoitetaan: Pidä toista itseäsi parempana. Kiitos Sari. Jumaa sinua ja rakkaitasi runsaasti Siunatkoon Lasse.

Käyttäjän JuhaniNissil kuva
Juhani Nissilä

Sari Laitinen, uskovainen ? Niin arvelinkin !

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen Vastaus kommenttiin #119

Minä olen pesunkestävä ateisti. Mistä sait päähäsi, että olen uskonnollinen?

Käyttäjän JuhaniNissil kuva
Juhani Nissilä Vastaus kommenttiin #120

Sari Laitinen, pelkästään siitä, että kommenttisi ovat niin rakkaudellisia jota ei yleensä ateistien kirjoituksista löydy !

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen Vastaus kommenttiin #121

Kuule, rakkaus ei edellytä uskonnollisuutta. Ei myöskään moraali ja eettinen toiminta.

Käyttäjän JuhaniNissil kuva
Juhani Nissilä Vastaus kommenttiin #122

Ei tietenkään mutta silloin voi käydä niin, että ottaa kantaa asioihin joita ei tunne. Kirkko on nimenomaan Raamatun moraaliin ja etiikkaan perustuva yhteisö ja silloin on luonnollista vaatia sen työntekijöiltä Raamatun moraalia ja etiikkaa. Jos Juho Malinen ei hyväksy näitä periaatteita niin olisi luonnollista, että hän hakeutuisi johonkin muuhun yhteisöön tai perustaa sellaisen yhteisön jossa hän on ajatuksineen kotonaan.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Hietanen antaa näytteen kristillisestä lähimmäisenrakkaudesta. Oikea mallisuoritus sanoisin, vaikka Räsänen olikin vielä astetta terävämpi.

Käyttäjän LasseHietanen kuva
Lasse Hietanen

Hei. Kiitos Max. On kiva saada myönteistä palautetta, varsinkin rakkaudesta. Jumala on Rakkaus. Yksin Häneltä se kaikki tulee. Siunaten sinua ja rakkaitasi. Lasse.

Käyttäjän SusannaKoivula kuva
Susanna Koivula

Liberaali luterilainen kristillisyys on edustaa hyvin pientä joukkoa kristityistä.
Maailmanlaajuisesti kristityt ovat yksiselitteinen enemmistö siinä, että esim. Avioliittoa pidetään naisen ja miehen liittona.

Loppujen lopuksi kristinuskon opetukset ovat mitä ovat tai eivät ole, niitä ei demokratialla ratkaista.

Homoteologiset argumentit eivät vakuuta, näin monet itsekin homoseksuaalit tutkijat ovat ilmaisseet.
Voi lukea tästä: https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/miksi-homot...

Kiitosta sinulle haluan antaa siitä, että kirjoitat asiallisesti.

Käyttäjän PetriFriari kuva
Petri Friari

#44. Ai, Pasi Turunen... yhtä uskottava kuin Koivula itse. :D

Käyttäjän ArnoMnnist kuva
Arno Männistö

Tuolla perustelulla, että Raamatun neuvot eivät päde nykyaikaan voidaan vesittää koko muukin Raamattu ja sanoa, että kaikki muukin siellä on oman tulkinnan varaista. Sen jälkeen voidaankin sitten kirjoittaa täysin omanlainen Raamattu, joka omasta mielestä pätee nykyaikaan. Tällaisestahan Raamattu nimenomaan varoittaa useassa kohtaa ja kutsuu sitä harhaopiksi.

Sen sijaan Vanhan testamentin säädökset eivät tietenkään päde nykyään sellaisenaan, koska Jeesus tuli ja kuoli puolestamme. Se nyt on ihan selvä niille, jotka Raamattua vähänkin tuntevat, mutta sanottakoon sekin nyt vielä tässä selkeyden vuoksi.

Mitä taas tulee homouteen niin Raamattu sanoo hyvin selkeästi sen olevan synti, eikä ihminen ole muuttunut niistä ajoista miksikään, vaikka yhteiskunnat muuttuvat jatkuvasti. Ei ole mitenkään perusteltua, että Raamattua tulisi muokata sen mukaan millainen yhteiskunta meillä kulloinkin on.

Se taas miten kristityn tulisi suhtautua syntisiin on myös hyvin selkeää. Kaikki ovat syntiä tehneet ja kaikki ovat lähimmäisiämme. Ei ole ketään joka olisi toista parempi tai huonompi. Ainut tapa päästä taivaaseen on uskoa Jeesukseen, pyytää syntinsä anteeksi ja aloittaa uusi elämä kristuksessa. Sellainen elämä on myöskin kuvattu Raamatussa hyvin selkeästi, että mitä se pitää sisällään. Sekään elämä ei ole juuri kenelläkään synnitöntä, koska olemme vain heikkoja ihmisiä. Silti synnittömyyteen tulee pyrkiä.

Ei Raamatussa ole mitään epäselvää. Ihmiset ovat kuitenkin kautta aikojen halunneet tulkita sitä omien etujensa mukaisesti, jotta he voisivat puolustella ja perustella omia tekojaan. Kaikki haluavat oikeutusta teoilleen ja tottakai se suututtaa jossei sitä saa.

Korostan vielä kohtaa "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi". Uskon siihen täysin ja kaikki ihmiset ovat lähimmäisiäni. Siksi haluankin kertoa siitä miten Raamatun mukaan pääsee taivaaseen, koska toivon että kaikki pääsisivät sinne.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

"Tuolla perustelulla, että Raamatun neuvot eivät päde nykyaikaan voidaan vesittää koko muukin Raamattu ja sanoa, että kaikki muukin siellä on oman tulkinnan varaista."

Se on kirjakokoelma. Eri kirjat on kirjoitettu eri aikoina, eri ihmisten toimesta ja eri tarkoituksiin.

"Sen jälkeen voidaankin sitten kirjoittaa täysin omanlainen Raamattu, joka omasta mielestä pätee nykyaikaan. Tällaisestahan Raamattu nimenomaan varoittaa useassa kohtaa ja kutsuu sitä harhaopiksi."

Millä perusteella jonkun Paavalin kirjoitukset ovat oikeampia kuin vaikka minun?

"Korostan vielä kohtaa "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi". "

Tuota voisi pitää jonkinlaisena moraalin teoriana.

Käyttäjän JarmoHalttu kuva
Jarmo Halttu

Paavali ei koskaan tavannut Jeesusta koska Jeesus oli kuollut. Hän sai oikeutuksen omille hörinoilleen unessa. Todellakin uskottavaa ja tervettä. Satua ja mielisairaiden ihmisten näkyjä suuri osa koko kirja.

Käyttäjän Ansatsi kuva
Kauko Kaaresoja

Miksi tästä asiasta älähdetään aina, kun joku tuo homoudeteen liittyvän Raamatun kannan esiin. Eikö siksi, että tiedetätte, että se ei ole luonnollista ja se on väärin. loukkaannutaan, loukkaannutaan ja pahoitetaan mieltä, kun sanotaan, että pride ei nyt vaan kirkkoon sovi.

Sitä minä ihmettelen, että, miksi yksi seksuaalinen taipumus tuodaan korostetusti rummuttaen esiin. Seksuaalisia taipumuksia on vaikka kuinka paljon ja seksuaalisuus kanavoitukoon omassa kodissa tai makuuhuoneessa, pakkoko homouttaan on julistaa ympäri maailmaa, ikäänkuin olisi suurikin sankari.

Tämä on konservatiivisuuden mukaan häpeä, että toimitaan tällä tavalla, siis häpeä. Sekin sanotaan sanassa: heidän häpeänsä on HEIDÄN KUNNIANSA.

Ymmärtää voi, mutta ei sitä kaikelle kansalle tarvitse julistaa!

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

"Eikö siksi, että tiedetätte, että se ei ole luonnollista ja se on väärin."

Onko vasenkätisyys luonnollista?

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Uskovan elämähän on Pyhän Hengen antamaa elämää, josta syntyy Hengen hedelmiäkin. Ihminen syntyy uudesti ja Pyhä Henki alkaa elämään ihmisessä ja tulee muutosta. Kun uskova lankeilee, niin se tarkottaa, että synti yrittää päästä hallitsemaan ja saamaan uskosta pois. Näin siksi, että ruumiissa asuu synti ja Pyhä Henki uskovassa samaanaikaan , koska ruumis ei ole sama kuin Taivaassa. Mehän olemme maasta tulleet eli eläinkunnasta eli meidät tehtiin eläinkunnasta, ei Taivaasta. Meissä on kuitenkin Henkäys eli henki, joka palajaa kuollessa takasi Luojan maailmaan näkymättömälle puolen ja ruumis palajaa tomuun. Kyse on siis, ei sielusta, vaan Hengestä, joka palajaa toisilla Luojan luo, toisilla hengen tulee hakemaan pahan joukot. Henki siis ei kuole, mutta ruumis maatuu tomuun. Sielua ei ole, Henki on

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Eero Junkkaala"Sukupuolisuus Miten Raamattua pitäisi tulkita"---kertomus Seurakuntalainen.fi

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Dokumentti Tiedeykkönen:Homoseksuaalisuus luonnontieteiden näkökulma(lataa, kuuntele) Homoseksuaalisuus oisi sillai periytymistä, että epigeneettiset periytymiset ja ympäristö ovat säätelemässä . Ei varsinainen DNA--perimä, mutta ympäristö ja epigeneettinen periminen ja tilanne äidin kohdussa jne

Kirja Juhani E Lehto:Homoseksuaalisuus tieteen näkökulmasta ja miesten kertomana.

Tiedeykkösessä Maija Kaipainen ja Pasi Toiviainen haastattelevat Juhani Lehtoa

Kyllä tämä homo ja homoseksuaalisuus liittyy perimistapahtumiin ympäristön kanssa, ainakin epigeneettiseen perimisen muutoksiin. Onhan elämisen kaava geeni x ympäristö= tulos( kirja Peter Portin:Ne geenit Ne geenit )

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Tässäkin keskustelussa on usein vedottu luonnollisuuteen, ja se on kyllä heikoin mahdollinen argumentti. Ihminen ei pysty mihinkään luonnottomaan, siis luonnonlakeja rikkovaan. Kukaan ei pysty fotosynteesiin tai juoksemaan valoa nopeammin.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Sama luonnollisuusporukka on myös aina sitä mieltä, että kun ihminen tulee luonnollisesti sukukypsäksi, pitää häntä lakien avulla estää lisääntymästä.

Tuula Komsi oli asiassa sentäön rehellinen ja sanoi, että hän pitää jotain asiaanliityviä seikkoja etovina ja vastenmielisinä. Toki hän puolusteli, että niin pitävät jotkut homotkin. Ota siitä sitten selvää.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Ehkä Tuulalle ja joillekin homoillekin voisi antaa sellaisen ohjeen, että älkää herran tähden tehkö sellaista mikä on teistä etovaa ja vastenmielistä.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi Vastaus kommenttiin #81

Itse asiassa tuo on oikein hyvä ohje!

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #83

Eikö olekin! Ole mitä olet ja anna toisten olla mitä ovat.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #84

Pitää päästä vain siitä yli, että muiden ihmisten on mahdollista olla ylpeitä jostain mitä itse pitää etovana ja vastenmielisenä. Sen jälkeen pärjää mainiosti.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #85

Elenius on analysoinut hienosti Paavo Ruotsalaisen ajattelua esseessään ”Viimeisten kiusausten teologia” (teoksessa Vakavin kasvoi iloisin mielin. Jaakko Eleniuksen kirjoituksia herännäisyydestä, 1996): ”Ristin koulussa, murhehuoneessa, jossa kaikki ihmiset suurimman osan elämäänsä ovat, väijyy kaksi kiusausta. Toinen näistä on pakeneminen uskontoon. Ihmiset ovat Paavon mukaan taipuvaisia pakenemaan kärsimyksen yrttitarhasta ’pyhiin harjoituksiin, kuka veisuulla, kuka rukouksilla ja näillä välikappaleilla tukahduttavat jumalallisen murheen’. Näitä hän kutsuu huikentelijoiksi, hempeämielisiksi, hekumallisiksi, luulohengellisiksi, tekopyhiksi. Yhteistä näille on se, että he ovat kadottaneet viheliäisyyden tunnon. He eivät enää lakkaamatta huuda avukseen Jumalaa eivätkä tarvitse joka hetki Kristusta auttajakseen.”

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #88

Täydellistä.
Jumalan sijaan he huutavat avukseen Sääntökirjaa .

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #85

Ihmisten seksuaalisessa käytöksessä toisiaan ja jopa itseään kohtaan o n paljon etovaa .

Mutta se liittyy lähimmäisenrakkauden puutteeseen ja itsensä hyväksymättömyyteen Jumalan luomana olentona, ei seksuaaliseen identiteettiin.

Toisen ihmisen esineellistäminen, hyväksikäyttö, nöyryyttäminen, julmuus, petollisuus, kylmyys, täyden ihmisarvon kieltäminen.
"Naisen on oltava viehättävä , ahkera , mieluiten mykkä ja aina valmis seksiin "
on paljon etovampaa kuultavaa kuin tieto siitä, miten homot toteuttavat seksuaalista rakkauttaan.

Homoklubien anonyymi seksi ja sadat kumppanit puolestaan ei taatusti ole Jumalan edessä sen suurempi synti kuin heteroitten samat teot.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

He ovat myös sitä mieltä, että luonto vetää tikanpojan puuhun.
Mutta kun näin käy, se onkin väärä puu.

Tuija Ruotsalainen

Juho Malinen, Jumala ei ole luonut sinua homoksi. Jumala ei ole syypää mihinkään syntiin mitä ihmiset harrastavat ja tekevät ja mihin he ovat juuttuneet kiinni. Etkö ole edes lukenut Raamattuasi? Jumala loi synnittömän ihmisen mutta ihminen ei totellut Jumalaa. Siksi ihminen on Perkeleen vallan alla, pelastusta vailla, ja syntinen. Ainoastaan pelastuksen vastaanottaminen, Jumalan Pojan, Jeesuksen, kautta saa aikaan ihmisen uudestisyntymisen. Jumala antaa ihmiselle kyvyn vastustaa syntiä kun ihminen itse tahtoo pelastua. Uudestisyntymätön ihminen ei edes ymmärrä tekevänsä syntiä, vaan on paatunut, ja tekee kaikkea Jumalan tahdon vastaista. Raamattu on selkeäsanainen, sen sisällön voi ymmärtää lapsikin. Eri asia on sitten ihmiset, jotka tahallaan ymmärtävät väärin selkeät opetukset. Me elämme aikaa jolloin pyhä pyhittyy ja pahuus tulee pahemmaksi, lopunaikaa. Tunnusta syntisi ja tee parannus kun vielä on armonaikaa.

Käyttäjän TerhoSormunen kuva
Terho Sormunen

Arvoisa Juho-Petteri. Kirjoitit Päiville: "raamatuntulkintasi ei edusta kristittyjen valtavirta." Oletko tutustunut raamatuntulkintaan Paavalin ajasta lähtien aina 1900-luvun lopulle. Lisäksi haluaisin sinun tutustuvat Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan kirkkoihin. Samalla huomautan, Afrikassa on kristittyjä enemmän kuin Euroopassa. Tekstisi ei voi pidä paikkaansa tämän hetken Kristuksen kirkon kohdalla, eikä myöskään historiallisesti.

Toinen näkökulma liittyy Päivin lainaamaan tekstiin. Todennäköisesti huomasit, se löytyy Paavalin kirjeestä roomalaisille. Paavali kärsi marttyyrikuoleman homoseksuaalin keisarin Neron aikana. Paavali ei pelännyt, että teksti pahoittaa jonkun mielen, hän kirjoitti sen marttyyrikuoleman uhasta huolimatta.

Mustonen Jarno

Aina perustellaan, että Raamattu on ajasta jäljessä. Syntiä on ollut aina, ja on nyttenkin. Ei Jumala miehelle miestä luonut, eikä naiselle näistä. Mikään ei tässä asiassa ole muuttunut. Jumalalle samaa sukupuolta olevat liitot ja suhteet ovat kauhistus. Asia ei muutu. Kuten Raamattu sanoo, ei sanaakaan saa muuttaa Raamatusta. Kaikki voi hakea oikeutusta suunnille, mutta sitä ei tule. Raamattu sanoo Älä tapa. Voiko siis murhaaja hakea suunnilleen oikeutta, että saisi tappaa. Tai voiko himoita toisen omaa. Kun synti on tullut niin rakkaaksi. Voimmeko siis haluta lapsi vaimoja. Perusteella ajat ovat muuttuneet. Raamattu vielä opettaa. Älkää Miksu tuli ajan mukaan.
Turha siis hakea laittomuudelle lupaa. Synti on aina synti. Oli aika mikä hyvänsä.
Raamattu käskee, jättää ne jotka ei synnistä käänny pois ulkopuolelle seurakunnan. Miten siis syntinen voi hakeutua sotkemaan lainalaisuuksia seurakunnan paimenen virkaan. Kun hänen tulisi olla yhden vaimon mies. Eli pitäisi olla mies ja naimisissa. Lisäksi hyvin huolehtia perheestä. Entä,kun ei täytä mitään näistä ehdoista.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Mukava huomata että tästäkin asiasta kirjoittaa joku sellainen jolla on järki ja tunteet. Tekopyhää öyhötystä täällä on nähty enemmän kuin sielu sietää. Jos hakkaa Raamatulla homoja päähän, käyttää Raamattua väärin. Raamatussa ei sanota homoista tai lesboista mitään, mutta sellainen lause kuin "nainen vaietkoon seurakunnassa" sieltä löytyy. Päivi Räsänen ehkä harkitseekin kirkon jättämistä juuri siksi, että hän ei vain voi pitää turpaansa kiinni, oli asiaa tai ei.

"Pride-tapahtuman aatteellisena tavoitteena on ylpeys sellaisista suhteista, joita Raamatussa johdonmukaisesti kuvataan Jumalan tahdon vastaisiksi. Homoseksuaaliset suhteet, samoin kuin muutkin avioliiton ulkopuoliset suhteet kuvataan Raamatussa synniksi ja häpeäksi", Räsänen julistaa. No, jos homot saisivat mennä naimisiin kirkossa, niin sitten heidän ei olisi pakko elää synnissä, jos kerran avioliiton ulkopuoliset suhteet syntiä ovat. Paavalin mukaanhan ihmisen olisi parempi elää naimattomana, mutta jos ei voi hillitä himojaan, niin menkööt naimisiin, sillä "parempi naida kuin palaa".

Pekka Ruutikainen

Moni lukee kuin piru Raamattua ja etsii tulkintoja väärennelläkseen selviä asioita. Raamatussa kyllä selkeästi opetetaan näistä luonnonvastaisuuksista ja niiden seuraamuksista. Onpa pari kaupunkiakin hävitetty maan kartalta näitten takia varoitukseksi tuleville polville (Sodoma ja Gomorra) vanha testamentti Raamatussa. Jos Raamatun tulkinta on näin vapaaluontoista ja mielivaltaista niin silloinhan on sama vaikka nais hevosen kanssa ja sitäkin voitaisiin esittää luonnollisena asiana, tai yhtyy vastasyntyneeseen vai mitä räikeyksiä pitää hakea että menee kaaliin ja jakeluun. Kyllä on mennyt pojalla teologian opiskelut hukkaan kun ei erota edes mikä on oikea ja mikä vasen käsi. Mut jokainen vastaa tuomiolla omasta elämästään, mut se ei estä varoittamasta siitä ja muistuttamassa.

Tässä eräs Pietari joka varoittaa siitä väkevin sanakääntein.

2.Pietarin kirje (Raamattu 1933/38)
2-3 LUKU.
Vastakin on oleva valheenopettajia, jotka viettelevät monta 1-3, mutta saavat tuomionsa samoinkuin syntiä tehneet enkelit, Nooan aikuinen maailma ja Sodoman ja Gomorran kaupungit 4-10; he ovat itserakkaita, hekumallisia ja ahneita 10-16, turmeluksen orjia, jotka syntiin viekoittelevat eksytyksistä jo päässeitä 17-22.
21

Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon. 2

Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi; 3

ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku.
4

Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi. 5

Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka varjelikin Nooan, vanhurskauden saarnaajan, ynnä seitsemän muuta, vaan antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomain maailman päälle. 6

Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät. 7

Kuitenkin hän pelasti hurskaan Lootin, jota rietasten vaellus irstaudessa vaivasi; 8

sillä asuessaan heidän keskuudessansa tuo hurskas mies kiusaantui hurskaassa sielussaan joka päivä heidän pahain tekojensa tähden, joita hänen täytyi nähdä ja kuulla. 9

Näin Herra tietää pelastaa jumaliset kiusauksesta, mutta tuomion päivään säilyttää rangaistuksen alaisina väärät, 10

ja varsinkin ne, jotka lihan jäljessä kulkevat saastaisissa himoissa ja ylenkatsovat herrauden.
Nuo uhkarohkeat, itserakkaat eivät kammo herjata henkivaltoja, 11

vaikka enkelitkään, jotka väkevyydeltään ja voimaltaan ovat suuremmat, eivät lausu heitä vastaan herjaavaa tuomiota Herran edessä. 12Mutta niinkuin järjettömät, luonnostaan pyydystettäviksi ja häviämään syntyneet eläimet, niin joutuvat myös nämä, kun herjaavat sitä, mitä eivät tunne, häviämään omaan turmelukseensa, 13

saaden vääryyden palkan; he pitävät nautintonaan elää päivänsä hekumassa; he ovat tahra- ja häpeäpilkkuja; he herkuttelevat petoksissaan, kemuillessaan teidän kanssanne; 14heidän silmänsä ovat täynnä haureutta eivätkä saa kylläänsä synnistä; he viekoittelevat horjuvia sieluja, heillä on ahneuteen harjaantunut sydän; he ovat kirouksen lapsia. 15

He ovat hyljänneet suoran tien, ovat eksyneet ja seuranneet Bileamin, Beorin pojan, tietä, hänen, joka rakasti vääryyden palkkaa, 16

mutta sai rikkomuksestaan ojennuksen: mykkä juhta puhui ihmisen äänellä ja esti profeetan mielettömyyden.
17

Sellaiset ovat vedettömiä lähteitä ja myrskytuulen ajamia hattaroita, ja pimeyden synkeys on heille varattu. 18

Sillä he puhuvat pöyhkeitä turhuuden sanoja ja viekoittelevat lihan himoissa irstauksilla niitä, jotka tuskin ovat päässeet eksyksissä vaeltavia pakoon, 19

ja lupaavat heille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia; sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on. 20

Sillä jos he meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi. 21

Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä. 22

Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: "Koira palaa oksennukselleen", ja: "Pesty sika rypee rapakossa".
3 LUKU.
Viimeisinä päivinä nousee ennustusten mukaan pilkkaajia, jotka kaiken ennallaan pysymisestä päättävät, ettei maailman loppua tulekaan 1-4; mutta niinkuin vedenpaisumus äkisti hukutti maan, niin on koko maailmakin äkkiä tulessa hajoava 5-10. Odottaessaan uusia taivaita ja uutta maata tulee kristittyjen pyrkiä olemaan nuhteettomia ja olla varuillaan viettelyksiä vastaan sekä kasvaa Kristuksen armossa ja tuntemisessa 11-18.
31

Tämä on jo toinen kirje, jonka minä kirjoitan teille, rakkaani, ja näissä molemmissa minä muistuttamalla herätän teidän puhdasta mieltänne, 2

että muistaisitte niitä sanoja, joita pyhät profeetat ennen ovat puhuneet, ja Herran ja Vapahtajan käskyä, jonka te apostoleiltanne olette saaneet. 3

Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan 4

ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."
5

Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta 6

ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen. 7

Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään. 8

Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä". 9

Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen. 10

Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.
11

Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, 12

teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat! 13

Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu. 14

Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä; 15

ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut; 16niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen. 17

Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne, 18

ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.

Aiheeseen ...

Pirjo Tolonen

Tämä opiskelija on nyt aika lailla pihalle. Raamattu ei ole sidottu johonkin menneeseen kulttuuriin. Se on Jumalan Sanaa. Jumala on sama eilen, tänään ja iänkaikkisesti.

Raamatussa on ilmoitettu meille mitä tulee tapahtumaan esim. nyt lopunaikana, eli nyt n. 2000 vuotta myöhemmin, kuin se Raamattuun kirjoitettiin.

Homous oli synti jo Sodoman ja Gomorran aikaan , se oli synti myös Noaan päivinä, ja se on kuoleman synti myös tänä päivänä.

Tunnustakaa se synniksi, jotta voisitte saada anteksi.

Käyttäjän KrisHyry kuva
Kristiina Hyryläinen

Ei, jokainen meistä ei ole syntinen. Vain ne, jotka uskovat, että jumala on ihan oikeasti olemassa, että Raamattu on totta ja vain ne, jotka kokevat itsensä epätäydellisiksi, syntisiksi vertaamalla itseään tähän kuvitteelliseen jumaluuteen, täydellisyyteen. Me muut olemme tavallisina ihmisinä ihan täydellisiä tavallisia ihmisiä kaikkine inhimillisine ominaisuuksinemme ja yritämme parhaamme mukaan elää sellaista elämää, jota meiltä itsekultakin voi kohtuudella odottaa. Sinä ihminen, rakkain!

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Suomenruotsalainen kirjailija Christer Kihlman kommentoi tätä asiaa hyvin jo 19 vuotta sitten: "On uskonnollisia tai kristillisiä piirejä jotka antavat kirkonkirouksensa niille seksuaalisille muunnelmille jotka poikkeavat heidän omista ahtaista, säikyistä, kireistä seksuaalisista malleistaan. He viittaavat tai vetoavat Raamattuun mutta eivät osaa lukea Raamattuaan. Sillä Raamattuhan ei ensisijaisesti käsittele yksityiskohtia, marginaalisia asioita kuten sukupuolisen käyttäytymisen eri muodot. Raamattu käsittele oleellista, meidän suhdettamme toisiimme ja Jumalaan, elämää ja kuolemaa, mutta enemmän elämää. Parissa sivulausessa Paavali tuomitsee inhimillisen holtittomuuden yleensä ja käyttää esimerkkeinä tästä - muun muassa -homoseksuaalisuuden tyyppistä irstailua. Mutta nytpä nämä estyneet ihmisparat käyttävät sitä tekosyynä helpottaakeseen omien ahdistuneesti salattujen halujensa taakkaa lähtemällä sotaretkelle sellaisia ihmisiä vastaan, jotka - toisin kuin he itse - ovat tunnustaneet ja hyväksyneet ehkä poikkeavan mutta täysin harmittoman sukupuolisuutensa.
Paavali puhui irstauksista ja yleisestä holtittomuudesta. Hän ei koskaan puhunut homoseksuaalisuudesta elämänmuotona tai edes minään tiettynä sukupuolisuuden muotona."

Christer Kihlman, Vastaus on ei! (2000, suom. Pentti Saaritsa)

Käyttäjän JuhaniNissil kuva
Juhani Nissilä

Mika Lamminpää, no olihan Christer Kihlman saanut sepustuksen aikaiseksi !

Toimituksen poiminnat